FASHION LIFESTYLE

SYKSYN JA TALVEN OSTOSLISTAA

Hei,

mainitsin täällä blogin puolella aiemmin, että ostoslistalle on syksyä ja talvea varten muutamia hankintoja. Muutamat hankinnoista olen jo tehnytkin ja ne näkyvät näissä asu kuvissa. Kuvat napattiin Tarun kanssa viime viikon Tallinnan reissulta. 

Tuo neule oli ihan mahtava löytö kauluksen ansiosta. En ole kaulahuivien suurin kuluttaja vaikka niitä omistankin. Tuo neuleessa oleva kaulus pitää hyvin lämpöä eikä kylmä pääse iskemään. Käsissä olevat yksityiskohdat, napit, tuovat neuleeseen hieman erilaisen fiiliksen. Ei vain musta neule vaan hieman jotain muutakin.

Olin melkein lopettamassa villakangastakin etsinnät kunnes löysin tämän harmaan ja lämpimän takin. 

Takit ovat lähtökohtaisesti hieman kalliimpia shoppailla, joten etsin mielelläni aina sellaisen johon olen 100% tyytyväinen. Tämä oli todellakin sellainen. 

Takki – Mango

Neule – Zara

Housut – Bikbok

Reppu – Zara

Kengät – Ugg

Olen hieman jo innostunut joulusta ja tuntuu, että myös joulu ostoslistani alkaa kasvamaan huimaa vauhtia. Olen tosin sellainen tyyppi, joka jaksaa pyöriä kaupoissa ja miettiä mitä kaikkea sitä haluaa ostaa ja mistä lähimmäiset voisivat tykätä. 

Aikaisempina jouluina emme ole olleet kotona Helsingissä vaan perheiden luona Tampereella. Tänäkin jouluna suunnitelmat vaikuttavat tältä mutta nyt ensimmäistä kertaa haluaisin saada myös oman kodin jouluiseksi. Asioita mitä haluan tuntuu kertyvän pitkäksi listaksi kun mitään jouluun liittyvää emme omista mutta ehkä tässä toki hieman hillitään innostumista.

Emilia

FACEBOOK
Instagram
Pinterest
SOCIALICON

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *