LIFESTYLE

PUHELIMESTA LOKAKUU

Hei,

viikko on jo lokakuun loppummisesta vierähtänyt mutta kurkataan vielä hieman siihen mitä lokakuu piti sisällään. Lokakuu oli hieman kiireisempää aikaa kun alku syksy meni aika rauhallisissa merkeissä. Aloitin töiden tekemisen hieman aktiivisemmalla tahdilla ja oli myös aika palata luennoille sekä kursseille. 

Vaikka lokakuu olikin kiireisempää kuin alku syksy nautin kiireestä. Mulla on ollut melkein aina tapana olla tehokkaampi kaikkien asioiden suhteen kun kalenterissa on täytettä. Aikataulutettu tekeminen saa mut motivoitumaan tekemään myös muita juttuja. 

Lokakuussa olin myös iloinen siitä, että aurinko pilkehti taivaalta mutta ulkona tarkeni vielä ilman kunnon toppatakkeja. Uskon tosin, että tätä ailahtelevaa säätä on meille luvassa kyllä ihan loppuvuodestakin. 

Äiti, äidin puoliso ja mun pikkuveli tulivat käymään Helsingissä syysloma viikolla. Kävimme syömässä, kävelemässä meren rannalla, kahvilla ja menimme vielä päivän päätteeksi Linnanmäen valokarnevaaleille. Tälläiset päivät joihin mahtuu ulkoilua tekee kyllä ihan todella hyvää. Pitäisi muistaa ihan tavallisessakin arjessa ulkoilla enemmän.

Ensilumi saapui myös lokakuun puolella vaikkakin aivan kuun viimeisillä päivillä. Satuimme olemaan menossa kuvailemaan samana päivänä ja täältä pääsee kurkkaamaan millaisia kuvia tuli napattua. 

Söimme myös pitkästä aikaa Vapianossa. 

Cafe Regattassa tuli käytyä kahdesti lokakuussa ja vielä samalla viikolla. En ollut ennen käynyt kyseissä pienessä ja tunnelmallisessa kahvilassa. Suosittelen kaikille Helsingissä asuville tai vieraileville! 

Täältä löytyy kyllä herkulliset korvapuustit suoraan meren rannalla nautittuna.

Pieni shoppailu reissu ei tee muutakun hyvää! Samalla tuli ihailtua Stockmannin jouluvaloja. Mukaan keskustasta tarttui mm. villakangastakki, neule ja poolopaita.

Oikeanpuolinen kuva on napattu Picnikistä.

Loppuun vielä muutama random kuva mitä lokakuun aikana puhelimeen on päätynyt. Äidin ostamat ennakko syntymäpäivä kukat, lokakuun kynnet ja Robert’s Coffeessa nautittu nopea croissant ja chai latte aamiaiseksi. 

Emilia

FACEBOOK
Instagram
Pinterest
SOCIALICON

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *