FOOD LIFESTYLE

TESTISSÄ PAULIG KULMA

Hei!

Kirjoitin joulukuussa postauksen Pasta Box Isosta Omenasta ja postaus osoittautui suosituksi, joten ajattelin että miksi en jatkaisi näiden ravintola – ja kahvila suositusten kirjoittamista. Kenties, joskus hyvän sattuessa kirjoitan myös istuskelu paikoista! Tykkään jakaa paikoista niin plussia kuin miinuksia mutta täysin pieleen menneistä paikoista en ehkä ala ollenkaan kirjoittamaan haha. Katsotaan, jos innostun myös kirjoittamaan muista testatuista paikoista tai tuotteista kuten aktiviteeteistä tai meikeistä! Saa nähdä kuinka säännölliseksi tämä ”postaus-sarja” tulee mutta katsotaan!

Tällä kertaa oli vuorossa Paulig Kulma, johon päädyimme rauhallisuuden ja tilan takia istumaan johtajuuden päätöstyötä työstämään. Meillä oli onnea, että saimme loossin itsellemme, joka toimi todella hyvin tuollaiseen tiimityöskentelyyn koska näin saimme myös omaa rauhaa.

Olimme liikkeellä aamusta, joten porukan suosituksesta laitoin testiin tuon heidän aamupalan joka näkyy kuvista. Aamupalaan kuului croisantti hillolla sekä kahvi tai tee. Tämän lisäksi aamupalaan sai valita laajasta valikoimasta kaksi valitsemaansa ”lisuketta”. Omalla tarjottimelle valikoitui kasvisomeletti ja matcha pannukakku. Hinta brekulle on 14€.

Vaikka kahvila on todella tredikäs ja esteettisesti kaunis sisustuksesta annoksiin niin näin suomalaisena listalle kaipaisi myös hieman ”suomalaisempia” annoksia. Trendikkäät ruuat tuovat kyllä ihmisiä mutta en esimerkiksi voisi ikinä mennä syömään kahvilaan pikkusiskoni kanssa, koska tarjolla ei ollut perinteisimpiä annoksia. Ei siinä! Vaihtelu ja valikoima kahviloista on mukavaa mutta esimerkiksi perinteinen täytetty sämpylä tai ruisleipä voisi tuoda valikoimaan paljon.

Kaiken kaikkiaan suosittelen kuitenkin käymään ja testaamassa, jos et ole vielä käynyt!


Paulig Kulma

Kahvila, paahtimo, terassi & Barista Institute

Helsingin Kluuvin kauppakeskus


//

emilia

FACEBOOK
Instagram
Pinterest
SOCIALICON

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *